Valtionarkisto säilyttää ennen kaikkea valtiollisen toiminnan, kuten hallituksen, valtiopäivien, oikeuslaitoksen, opetustoiminnan ja monien muiden tuottamaa arkistomateriaalia. Tavallisesti tärkeimpien Tukholmaan sijoitettujen viranomaisten ja alueellisten sekä paikallisten viranomaisten tuottamaa arkistomateriaalia säilytetään kussakin maakunta-arkistossa (landsarkiv). 

Kirkon arkistoja säilytetään maakunta-arkistoissa yhdessä monien muiden julkisten arkistojen kanssa. Arkistomme koostuvat myös yksityishenkilöiden, sukujen, yhdistysten ym. asiakirjoista.

Arkistot ja lukusalit

Valtionarkiston lukusalit ja kirjastot sijaitsevat Tukholmassa ja seitsemän maakunta-arkiston yhteydessä eri puolilla Ruotsia.

Arninge, Tukholma

Arningessa säilytetään tärkeimpien valtion viranomaisten ja koko valtakunnan kannalta tärkeiden yksityisarkistojen asiakirjoja, etupäässä aina 1900-luvulta alkaen. Niihin sisältyvät myös noin miljoona karttaa ja noin miljoona piirrosta.
Ota yhteyttä Arningeen

Sota-arkisto, Tukholma

Sota-arkistossa säilytetään armeijan asiakirjoja 1500-luvulta nykypäivään asti. Siellä on myös suuri kokoelma historiallisia karttoja.
Ota yhteyttä Sota-arkistoon

Marieberg, Tukholma

Mariebergissä on keskushallinnon arkistot 1500-luvulta 1900-luvulle. Siellä on etupäässä vanhempia asiakirjoja, kun taas uudemmat arkistot ovat suurelta osin Arningen Valtionarkistossa.
Ota yhteyttä Mariebergiin

Linnan arkisto, Tukholma

Linnan arkisto sisältää hoviviranomaisten ja kuninkaanlinnan asiakirjoja 1500-luvulta nykypäivään asti.
Ota yhteyttä Linnan arkistoon

Göteborg

Göteborgin maakunta-arkistossa säilytetään Länsi-Götanmaan läänin asiakirjoja. Siellä säilytetään muun muassa suurta määrää merenkulkua koskevia asiakirjoja.
Ota yhteyttä Göteborgiin

Härnösand

Härnösandin maakunta-arkistossa säilytetään Gävleborgin, Västernorrlandin, Västerbottenin ja Norrbottenin läänien arkistot. Niissä säilytetään myös Kirjaamisviranomaisen kiinteistöasiakirjoja.
Ota yhteyttä Härnösandiin

Lund

Lundin maakunta-arkistossa säilytetään Blekingen, Hallandin ja Skånen läänien arkistot.
Ota yhteyttä Lundiin

Uppsala

Uppsalan maakunta-arkistossa säilytetään Uppsalan, Södermanlandin, Örebron, Västmanlandin ja Taalainmaan läänin arkistoja.
Ota yhteyttä Uppsalaan

Vadstena

Vadstenan maakunta-arkisto sijaitsee Vadstenan linnassa. Siellä säilytetään arkistoja Itä-Götanmaan, Jönköpingin, Kronobergin ja Kalmarin läänien arkistoja.
Ota yhteyttä Vadstenaan

Visby

Visbyn maakunta-arkistossa säilytetään Gotlannin läänin asiakirjoja vuodesta 1402 nykypäivään asti.
Ota yhteyttä Visbyhyn

Östersund

Östersundin maakunta-arkistossa säilytetään Jämtlandin läänin asiakirjoja.
Ota yhteyttä Östersundiin

Mariebergin Valtionarkisto on suljettuna

Mariebergin Valtionarkisto on suljettuna rakennustöiden vuoksi. Avaamme uudelleen 1 marraskuu. Ota yhteys tuona aikana Sota-arkistoon, jonne Mariebergissä säilytettäviä arkistoasiakirjoja voi tilata etukäteen.

Marieberg, Tukholma

Ansvarig för sidan/kontakt 
Kommunikationsenheten